lauantai 27. heinäkuuta 2013

Heinäkuu

Kesä on pitänyt meidät sopivan kiireisinä, mutta puikot kilkataa silti koko ajan. Vähän olen salaa jo haaveillut pimenevistä syysilloista ja ensimmäisistä pakkasaamuista, koska olen saanut kaikkea mukavaa valmiiksi ja uutta pukkaa koko ajan!
Monessa blogissa on vilkkunut Molly, joten pitihän minunkin sitten tämmösenä mattimyöhäsenä :)

Jared Floodin Woodruff jo toistamiseen. Lankana Dropsin Merino extra fine kaksinkertaisena. Tumpuista tuli todella jämäkät ja varmasti lämpimät. Pystyy pyörittelemään lumipalloja ilman, että on ihan litimärät heti :)
Pendulum-huivi Dropsin Alpacasta. Täysin mitään sanomaton ja ruma tekele kaikin puolin. Tylsä ehkä kuvaa parhaiten. Huivi on kuitenkin ollut jo käytössä kylmänä sadepäivänä ja ihan hauskan näköinen rötkö kiedottuna kaulalle.

Mutta tämä! Mikä ihanuus! Kahdeksan kerää Rowanin harmaata pure woolia. Itse täydellisyys. Tämä on varmasti ensi talven käytetyin asuste. Mallina Brooklyn Tweedin Topiary. Hyvin joutuisaa neuloa ja itse asiassa tätini tilasi samanlaisen itselleen.
Ylempänä oleviin olen käyttänyt lankavarastojeni jämiä ahkerasti. Paljon olisi vieläkin tuhottavaa, mutta seuraavaksi tekisi mieli tehdä joku malli johon olen tarkoin valinnut langat.

Lapsilla alkaa päivähoito viikon päästä ja itse palaan työelämään elokuun puolivälissä melkein neljän vuoden kotiäiteilyn jälkeen. Kauhulla odotan omia joka aamuisia kello 04.15 herätyksiä ja lasten repimistä ylös hetkeä myöhemmin. Toivottavasti uuteen arkeen sopeutuminen sujuisi mahdollisimman kevyesti meiltä kaikilta. Fakta on tietenkin se, että omaa aikaa ei saa nipistettyä enää mistään, joten neulominen jää vain 20minuutin metromatkoille töihin ja takaisin.
Ajatus päiväkoti-työ-päiväkoti-nukkumaan tuntuu kovin utopistiselta vielä. Vaikka olen innolla palaamassa takaisin töihin niin onhan tämä silti vähän haikeaa. Tavallaan yhden aikakauden päätös.

Se on varma, että ensimmäisestä palkastani ostan uuden kameran ja tietokoneen!
Ihanaa saada lapsistakin taas "oikeita" kuvia muistojen kirjoihin näiden puhelinsössöjen jälkeen.

Ihanaa loppukesää kaikille! :)